Kirjoita hakeaksesi

video-img
Tags: ,

Tämä kaveri rikkoi Teslan seinälaturinsa. Älä mokaa samalla tavalla!

Jaa

Rich Benoit tunnetaan parhaiten Youtube-kanavastaan Rich Rebuilds, millä on jo yli puoli miljoonaa tilaajaa. Benoitin Tesla-innostus on johtanut tähän mennessä jo moneen eri autoprojektiin ja ainoastaan lisää on luvassa. Tällä videolla hän kertoo siitä, kuinka hän onnistui rikkomaan oman Tesla-seinälaturinsa.

Tulva-autojen pelastamisesta ison porukan harrastus

Muutaman viimeisen vuoden aikana Yhdysvaltojen eteläisiä osavaltioita on koeteltu kovilla luonnonkatastrofeilla muun muassa isojen tulvien muodossa. Vesirajan nouseminen on johtanut luonnollisesti monenlaisiin omaisuusvahinkoihin asunnoista ja autoista lähtien, eivätkä Teslatkaan ole (valitettavasti) olleet poikkeus sääntöön.

Rich Benoitin harrastus lähti käyntiin paikalleen jämähtäneen tulva-Teslan ostamisella, minkä lisäksi hän hankki saman mallisen Teslan kolaroituna. Suolavesi tekee pahaa jälkeä auton sähköjärjestelmille, muttei toisaalta juurikaan mitään auton rungolle etenkään siinä tapauksessa, että se on valmistettu alumiinista. Kolarointi ei puolestaan tee hyvää auton rungolle, mutta monissa tapauksissa auton sähköjärjestelmät saattavat selvitä tällistä pelkillä pintanaarmuilla.

 

tesla model s tulva

Tesla keskellä tulvavesiä on tylsä näky

 

Edellä kuvattua logiikkaa soveltamalla Rich Benoit rakensi ensimmäisen toimivan Teslansa kahdesta rikkinäisestä Teslasta, minkä lisäksi hän onnistui dokumentoimaan projektinsa viihdyttävällä ja valistavalla tavalla. Miehen Youtube-kanavan sisältö on siis viihdyttävää katseltavaa kaikille niille, joita kiinnostaa tutustua Tesloihin pintaa syvemmältä!

Tägit

Saatat pitää myös näistä

Jätä kommentti

Your email address will not be published. Required fields are marked *