Kirjoita hakeaksesi

video-img
Tags: ,

Yhdeksän asiaa mistä Elon Musk ei saa enää twiitata ilman lakimiehen lupaa

Jaa

Elon Muskin Twitter-käyttäytyminen on ollut pahimmillaan (tai kenties joidenkin mielestä parhaimmillaan) vähintään villiä viimeisten vuosien aikana. Eeppisiin twiittauksiin lukeutuu muun muassa aprillipila Teslan konkurssista. Jatkossa twiittaukset tietyistä aiheista vaativat Teslan lakimiehen hyväksynnän.

Elon Musk yhteisymmärrykseen SEC:n kanssa

Elon Musk on onnistunut aiheuttamaan päänvaivaa twiittauksillaan Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovalle elimelle (SEC), mikä tutkinut sähköautoyhtiön CEO:n toimia viime syksystä lähtien ja tullut siihen tulokseen, että Muskin Twitter-toimintaa täytyy rajoittaa. Twitterin lisäksi Musk joutuu olemaan jatkossa varovaisempi jakaessaan ajatuksiaan myös muilla sosiaalisen median alustoilla. Kiellettyjen teemojen listalle päätyi yhdeksän teemaa:

1. Yhtiön taloudellinen tilanne yleisesti

2. Yritysjärjestelyt kuten sulautuminen taikka isot investoinnit

3. Tulevaisuudenarviot (etenkin numeroiden muodossa) autojen myynti- ja asiakastoimitusten määristä

4. Yhtiön varsinaisesta liiketoimintamallista poikkeavat sivuraiteet (etenkin ”isojen ajatusten” muodossa)

5. Epäviralliset ennustukset ja arviot yhtiön liiketoiminnasta

6. Yhtiön arvopaperit ja rahoitusjärjestelyt

7. Julkisuudelta suojatut juridiset sopimukset sekä päätökset

8. 8-K -kaavakkeen alaiset uutiset tai tiedonannot

9. Mikä tahansa muu aihe Teslan hallituksen päätöksestä

 

Lähde

Tägit

Saatat pitää myös näistä

Jätä kommentti

Your email address will not be published. Required fields are marked *